Vko 35

Näin se viikko on hurahtanut jälleen. Onnissa vietettiin tiistaina kesäkauden päättäjäisiä. Sattui kaunis ilmakin ja asukkaat nauttivat auringosta ja herkuista. Tarjoiluihin eksyi yksi ampianenkin.. taisi olla sen verran hyvät herkut että kelpasi pörriäisellekin! 😉🐝

Mäntykodista oli porukkaa keskiviikkona ulkoilemassa Sipoonkorvessa. Retkeilijät kertoivat nauttivansa etenkin luonnosta ja maisemista, mutta tottakai myös eväistä. Asukkaat sanoivatkin, että retkellä olisi voinut olla koko illan.

Viikon aikana kerkesi myös muutakin tapahtua… Havurastin edustalla kävi keskiviikkona Rekolan seurakunnalta diakoneja tapaamassa asukkaita ja juttelemassa heidän kanssaan. Tarjolla oli tietysti pullakahvit ja porukkaa riitti näihinkin kekkereihin.

Leenakodin asukkailla on torstaisin ulkoilupäivä. Ihanat vapaaehtoiset olivat jälleen kerran avustamassa asukkaitammme raittiiseen syysilmaan❣🤗 Ulkopelejäkään ei olla ihan vielä jätetty talvisäilöön… ulkona ja yhdessä tekemisestä nauttivat ohjaajat, mutta ennenkaikkea asukkaat! 💛

Vantaalla on nyt käynnistynyt palvelukeskusryhmät ja ensimmäinen viikko on takana pitkän koronatauon jälkeen. Paljon on innokkaita liikkujia löytänyt tiensä ryhmiin, mutta vielä on tilaa!

Liikuntaryhmät toimivat joko kuntosalilla tai uudessa liikuntatilassamme. Alla kuva maanantain hyvänolon ryhmästä, jossa tehdään rauhallista jumppaa ja mm. venytellään.

VKO 36

Maanantai 6.9.
Klo 9.30 Leenakodissa Virkun aamupäivä säpinät (Helmi)
Klo 13 Havukodissa taitoa- ja tasapainoa (Virkun tuokio)
Klo 13.30 Leenakodissa kaikissa tiimeissä hoitajien järjestämää ohjelmaa ja ulkoilua

Tiistai 7.9.
Klo 13 Leenakodissa Virkun iltapäivä säpinät (Onni)
Klo 13 Mäntykodissa Virkun tuokio
Klo 13.30 Leenakodissa hoitajien järjestämä lukutuokio ja ulkoilua (Helmi)
Klo 14 Leenakodissa hoitajien järjestämää ohjelmaa ja ulkoilua (Taimi)
Klo 15 Havukodissa hoitajien järjestämä viriketuokio

Keskiviikko 8.9.
Klo 13.30 Mäntykodissa hoitajien järjestämää ohjelmaa
Klo 13.30 Leenakodissa kaikissa tiimeissä hoitajien järjestämää ohjelmaa ja ulkoilua

Torstai 9.9.
Klo 10 Havu- ja Mäntykodissa lehdenlukua
Klo 13 Mäntykodissa Virkun tuokio
Klo 13 Leenakodissa asukkaiden ulkoilua (Vapaaehtoiset, hoitajat ja virkku)

Perjantai 10.9.
Klo 10 Havu- ja Mäntykodissa lehdenlukua
Klo 13 Leenakodissa yhdessä yhteisössä (Onni)
Klo 15 Havukodissa hoitajan järjestämä viriketuokio

Lauantai 11.9.
Klo 10 Havu- ja Mäntykodissa lehdenlukua
Klo 10 Leenakodissa Virkun letkeä aamupäivä (Taimi)
Klo 13 Havukodissa Virkun tuokio
Klo 13.30 Leenakodissa hoitajien järjestämää ohjelmaa ja ulkoilua (Onni)
Klo 13.30 Leenakodissa hoitajien musiikillinen iltapäivä ja ulkoilua (Helmi)
Klo 14.30 Leenakodissa musiikkituokio ja ulkoilua (Taimi)

Sunnuntai 12.9.
Klo 10 Mäntykodissa lehdenlukua
Klo 10 Havukodissa katsotaan Jumalanpalvelusta
Klo 13.30 Leenakodissa hoitajien järjestämää ohjelmaa ja ulkoilua
Klo 14.30 Leenakodissa Levyraati (Taimi)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.