Viikko 34 ‚ėĒūüĆß‚ėļ

Nyt on tilaisuus luovuudelle…  Myyrastissa alkaa noin kerran kuukaudessa taidepiiri, jossa kokeillaan ja koetaan taidetta erilaisin menetelmin. Jokainen osaa ja saa tehd√§ omalla tavallaan ja tyylill√§√§n hienoja teoksia! T√§ss√§ muutama ty√∂ viime kev√§√§lt√§. Tule tekem√§√§n taidetta hyv√§ss√§ seurassa!

Vapaaehtoisten kokoontuminen oli tällä viikolla. Suunniteltiin yhdessä tulevaa syksyä tapahtumineen. Toimintaa pyritään järjestämään Koronan sallimissa rajoissa. Leenakodin ulkoilut nyt jatkuvat ainakin torstaisin klo 13. Toivotaan, että Porinapirtti voidaan avata myös syksyn aikana. Asukkaat kaipaavat sinne niin kovasti. TaloTsemppari valmennus järjestetään Marjatta-Säätiöllä torstaina 30.9. kerhosalissa. Tervetuloa valmennukseen!

Elämystuokioissa on keskusteltu tällä viikolla kulttuurielämyksistä. Asukkaat kertoivat millaisia kirjoja he ovat lukeneet nuorempana. Elokuvista keskusteltiin myös. Ja siitä milloin on nähnyt ensimmäisen elokuvan ja mikä se oli. Maaseudulla ei välttämättä ollut elokuvateatteria mutta seurojentalolla näytettiin leffoja kerran pari vuodessa. Suurin osa asukkaistamme on käynyt konserteissa, taidenäyttelyissä ja teattereissa. Moni lukee kirjoja vieläkin innokkaasti.

Leenakodissa jokaisessa tiimiss√§ vieraili t√§n√§√§n tuttu pastori l√§hiseurakunnasta. Oli virkist√§v√§√§ ja monelle asukkaallemme niin t√§rke√§√§.ūüĎĆ Kiitos! ūü§ó

VKO 35

Maanantai 30.8.
Klo 9.30 Leenakodissa Virkun aamupäivä säpinät (Helmi)
Klo 13 Havukodissa taitoa- ja tasapainoa (Virkun tuokio)
Klo 13 Leenakodissa kaikissa tiimeissä hoitajien järjestämää ohjelmaa ja ulkoilua

Tiistai 31.8.
Klo 13 Leenakodissa Virkun iltapäivä säpinät (Onni)
Klo 13 Mäntykodissa Virkun tuokio
Klo 13.30 Leenakodissa hoitajien järjestämä lukutuokio ja ulkoilua (Helmi)
Klo 14 Leenakodissa hoitajien järjestämää ohjelmaa ja ulkoilua (Taimi)
Klo 15 Havukodissa hoitajien järjestämä viriketuokio

Keskiviikko 1.9.
Klo 9.30 Leenakodissa Virkun letkeä aamupäivä (Taimi)
Klo 13 Havukodissa Virkun tuokio
Klo 13.30 Mäntykodissa hoitajien järjestämää ohjelmaa
Klo 13.30 Leenakodissa kaikissa tiimeissä hoitajien järjestämää ohjelmaa ja ulkoilua

Torstai 2.9.
Klo 10 Havu- ja Mäntykodissa lehdenlukua
Klo 13 Mäntykodissa Virkun tuokio
Klo 13 Leenakodissa asukkaiden ulkoilua (Vapaaehtoiset, hoitajat ja virkku)

Perjantai 3.9.
Klo 10 Havu- ja Mäntykodissa lehdenlukua
Klo 13 Leenakodissa yhdessä yhteisössä (Onni)

Lauantai 4.9.
Klo 10 Havu- ja Mäntykodissa lehdenlukua
Klo 13.30 Leenakodissa hoitajien järjestämää ohjelmaa ja ulkoilua (Onni)
Klo 13.30 Leenakodissa hoitajien musiikillinen iltapäivä ja ulkoilua (Helmi)
Klo 14.30 Leenakodissa musiikkituokio ja ulkoilua (Taimi)
Klo 15 Havukodissa hoitajan järjestämä viriketuokio

Sunnuntai 5.9.
Klo 10 Mäntykodissa lehdenlukua
Klo 10 Havukodissa katsotaan Jumalanpalvelusta
Klo 13.30 Leenakodissa hoitajien järjestämää ohjelmaa ja ulkoilua
Klo 14.30 Leenakodissa Levyraati (Taimi)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimiss√§. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimiss√§. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimiss√§. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimiss√§. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.