Viikko 15 ūüĎüūüĆěūüĆ∑

Havurastissa on viime kuukausina jumppailtu ahkerasti aivoja sanateht√§vien parissa. L√∂yd√§tk√∂ sin√§ TIETOKIRJALLISUUSRYHM√Ą sanasta viel√§ uusia sanoja?

Tällä viikolla on nautittu auringosta ja ulkoilusta. Asukaspuistossa on käyty jumpalla, ulkopelit saivat lähtöstartin ja teemajumpan porukan kanssa tehtiin sauvakävely lenkki. Ihanaa aikaa tämä kevätkin. Luonto ja ihmiset heräävät.

Saimme myös nauraa oikein kunnolla ja vedet silmissä. Marjatta-Säätiö järjesti nimittäin henkilökunnalle ja asukkaille Stand Up Shown. Seurasimme showta teamsin kautta ja meitä hauskuutti koomikko Arimo Mustonen. Hienoa, että näin korona aikaan tämäkin tapahtuma oli mahdollista järjestää nykytekniikan avulla. Piristi kummasti meidän arkea.

Tiimien viriketuokioissa on tuolijumpattu, musavisattu ja pelattu lintubingoa. Jenna ohjaaja innostui asukkaiden kanssa pantomiimistä. Kyseessä on siis sanaton esitys vihjelapun mukaan. Esiintyjät käyttivät ilmeitä, eleitä ja liikkeitä. Toiset arvailivat mistä voisi olla kyse. Aivan mielettömän hauskaa. Kannatta kokeilla viriketuokiossa. Katsoimme myös tiimeissä elokuvan Poika ja Ilves. Jännittävä tarina ja kuvattu ihanissa Lapin maisemissa.

VKO 16

Maanantai 19.4.
Klo 9.30 Leenakodissa Virkun aamupäivä säpinät (Helmi)
Klo 13 Leenakodissa hoitajien järjestämää ohjelmaa (Onni ja Helmi)
Klo 13 Havukodissa taitoa ja tasapainoa (Virkun tuokio)
Klo 14.30 Leenakodissa hoitajien järjestämää ohjelmaa (Taimi)

Tiistai 20.4.
Klo 9.30 Mäntykodissa Virkun aamupäivä säpinät
Klo 13.30 Leenakodissa hoitajien järjestämä lukutuokio (Helmi)
Klo 13 Leenakodissa Virkun letkeä iltapäivä (Onni)
Klo 14 Leenakodissa hoitajien järjestämää ohjelmaa (Taimi)
Klo 15 Havukodissa hoitajien järjestämä viriketuokio

Keskiviikko 21.4.  
Klo 13 Leenakodissa Virkun iltapäivä säpinät (Taimi)
Klo 13 Havukodissa Virkun tuokio
Klo 13.30 Leenakodissa hoitajien järjestämä ohjelmaa (Onni)
Klo 13.30 Leenakodissa hoitajien järjestämää ohjelmaa (Helmi)
Mäntykodissa iltapäivällä hoitajien järjestämää ohjelmaa

Torstai 22.4.

Klo 10 Havu- ja Mäntykodissa lehdenlukua
Klo 13 Mäntykodissa Virkun tuokio
Klo 15 Leenakodissa ulkoilua ja virikkeitä iltapäivään (Taimi)

Perjantai 23.4.
Klo 10 Havu- ja Mäntykodissa lehdenlukua
Klo 13 Leenakodissa ulkoillaan

Lauantai 24.4.
Klo 10 Havu- ja Mäntykodissa lehdenlukua
Klo 13.30 Leenakodissa hoitajien järjestämää ohjelmaa (Onni)
Klo 13.30 Leenakodissa musiikillinen iltapäivä (Helmi)
Klo 14.30 Leenakodissa musiikkituokio (Taimi)
Klo 15 Havukodissa hoitajan järjestämä viriketuokio

Sunnuntai 25.4.
Klo 10 Mäntykodissa lehdenlukua
Klo 10 Havukodissa katsotaan jumalanpalvelusta
Klo 13.30 Leenakodissa hoitajien järjestämää ohjelmaa (Helmi ja Onni)
Klo 14.30 Leenakodissa Levyraati (Taimi)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimiss√§. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimiss√§. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimiss√§. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimiss√§. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.