Tule joulu kultainenūüéÖūüéĄ

Vilin√§√§ vilskett√§, helin√§√§ helskett√§….Sit√§ on arkemme nyt t√§√§ll√§ Marjatta-S√§√§ti√∂ll√§. Jouluvalmisteluja tehd√§√§n ja siin√§ ohessa juhlitaan. Marjatta-S√§√§ti√∂n puurojuhla oli oikein onnistunut tilaisuus. Ohjelmassa oli Lucian kruunaus, Elsat lauluryhm√§n esiintyminen, joulusketsi, puurotarjoilu ja jouluisia yhteislauluja s√§est√§j√§n√§ P√§r Colerus.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Itsenäisyyspäivää juhlittiin myös vielä virallisena päivänä kaikissa Marjatta-Säätiön hoivakodeissa.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

JOULUKERTOMUS

Suomen Lappi, Kolarin kunnan Sieppijärven kylä vuonna 1947.

Isäni oli yksinhuoltaja. Meitä poikia oli kaksi, kahdeksan ja kahdentoista ikäiset. Olin nuorimmainen. Asuimme vuokralla pienessä saksalaituhojen jälkeen rakennetussa sammaltilkityssä pyöröhirsisessä mökissä maanomistajan pihapiirin laidassa. Isäntä oli saanut rakennettua perheelleen uuden talon. Asuntopula oli suuri. Meillä ei ollut mukavuuksia. Käyttövesi kannettiin kaltiosta, läheisestä metsänpeittoisesta aina sulasta luonnonlähteestä. Elintarvikkeita säilytettiin mökkeröisen päätyyn kyhätyssä eteisvajassa. Töllin asuinhuoneen lämmitys hoidettiin avotulella liuskekivistä muuratussa pystypiissä. Ruoat valmistettiin pienellä puulämmitteisellä valurautakaminalla. Sähköjä ei ollut. Valaistusneuvona oli karbidilamppu.

Jouluksi isä oli hankkinut niitä ruokatarvikkeita joita säännöstelyaikana sai: Näkkileipää, puikulaperunoita, laardia, milkkiä, suolaista norjalaista tahkojuustoa ja kuivaa hevosenlihaa. Puolukoita oli omasta takaa. Joulukuusen haimme metsästä mökin nurkan takaa. Sitä ei koristeltu sen kummemmin. Luomukuusi tuoksui nurkassa, se riitti.

Jouluaaton päivä oli kaamoksen harmaa. Yllästunturin mahtava lumisen kalju laki näkyi silti pohjoisessa. Illalla kävimme talon joulusaunassa. Aaton aterialle sytytimme kynttilän. Hyvältä maistui ja luonto ympärillä sekä lämpö tuvassa jakoi joulutunnelmaa. Kaiken huipuksi talonväki lähetti poikansa tuomaan paikalliseen tapaan joulutervehdyksen, kuumia verimakkaroita.

Myöhemmin illalla vetäydyin lukemaan pöydän ääreen pirtin ikkunan eteen. Olin saanut parhaan mahdollisen joululahjan, kirjan, Tauno Karilaan toimittaman Pikku Jättiläisen. Karbidilamppu suhisi. Sen valokehä ulottui ikkunan ulkopuolelle. Isä oli luonut lunta lämpöeristeeksi seinille niin paljon että lumivalli ylettyi ikkunan alareunaan asti. Siinä oli lintulauta ja laudalla näkkileivän murusia sekä laardimurikka. Kun nostin katseeni kirjasta, näin pienen metsähiiren. Se oli piipertänyt lumikerrosta pitkin lintulaudalle. Metsähiiri otti leivänmurusia liikuttavan pieniin käpäliinsä ja söi omaa jouluateriaansa. En liikkunut. Vaistosiko metsähiiri kiinnostukseni vai lumosiko joulun valo sen niin että se nousi takajaloilleen, nosti etujalkansa ylös ja katsoi sisälle. Metsähiiren vatsaturkki oli valkoinen. Vietimme vastakkain ikimuistettavan tuokion.

Kirjailija Seppo Jääskeläinen

 

 

VIIKKO 51

Maanantai 17.12.
klo 9 Havukodissa tasapainorata harjoittelua
klo 9.30 Leenakodissa uutiskatsaus (Onni)
klo 10 Mänty- ja Havukodissa lehden lukupiiri
klo 10 Leenakodin tasapainorata Virkkulassa
klo 11.05 Havukodissa jumalanpalvelus
klo 11.15 Mäntykodissa yhteisökokous
klo 13 Leenakodissa iloa iltapäivään (Helmi)
klo 17.30 Leenakodissa Tiernapojat

Tiistai 18.12.
klo 9.30 Leenakodissa uutiskatsaus (Helmi)
klo 9.30 Mäntykodissa tasapainorata harjoittelua ja jouluvisailua
klo 10 Mänty- ja Havukodissa lehden lukupiiri
klo 10.30 Leenakodissa vaihtoehtoista liikuntaa ja muuta kehoa ja mieltä virvoittavaa (Taimi)
klo 13.30 Leenakodissa säpinää iltapäivään (Onni)
klo 13.30 Leenakodin kuoro kokoontuu (Helmi)

Keskiviikko 19.12.
klo 9.30 Leenakodin kimppakävely vapaaehtoisten kanssa
klo 10.30 Leenakodin uutiskatsaus (Onni)
klo 10 Mänty- ja Havukodissa lehden lukupiiri
klo 11 Leenakodissa tuolijumppa (Helmi)
klo 13.45 SRK:n ehtoollishartaus (Helmi)
klo 15 Havukodissa viriketuokio

Torstai 20.12.
klo 10 Leenakodin tasapainorata harjoittelua Virkkulassa
klo 10 Havukodissa Hesarin lukuhetki
klo 10 Leenakodissa tonttujumppa (Taimi)
klo 14.30 Kauneimmat joululaulut Auditoriossa

Iltap√§iv√§ll√§ M√§ntykodissa ‚ÄĚYhteis√∂ss√§ tapahtuu‚ÄĚ

Perjantai 21.12.
klo 10 Havukodissa Hesarin lukuhetki
klo 10 Leenakodissa lauletaan ja liikutaan yhdessä (Onni)
klo 13 Leenakodissa rollijumppa (Helmi)

Lauantai 22.12. Talvipäivänseisaus
klo 9.45 Leenakodissa jouluvalmisteluja (Onni)
klo 10.00 Mänty- ja Havukodissa lehden lukupiiri

Sunnuntai 23.12.   4. adventtisunnuntai
klo 9.30 Leenakodissa Jumalanpalvelus TV:stä
klo 10 Havukodissa Hesarin lukuhetki
klo 14 Leenakodissa yhteisökahvit (Onni ja Helmi)
klo 15 Havukodissa viriketuokio

Iltap√§iv√§ll√§ M√§ntykodissa ‚ÄĚYhteis√∂ss√§ tapahtuu‚ÄĚ

 

 

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimiss√§. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimiss√§. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimiss√§. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimiss√§. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.