Vuoden viimeinen viikko

Kuluneella viikolla on säätiöllä valmistauduttu joulun viettoon. Miltei päivittäin on hoitoyksiköissämme paistettu torttuja, pipareita, torttuja ja pipareita. Ja sitten vielä torttuja. Olemme tehneet uusia innovaatioita miten sakaroita voi taitella tai käyttää pipari muotteja torttujen teossa. Joulun odotus perinteisiimme kuuluu joka hoitoyksikössä myös itsetehty joulukalenteri.

Hiukan kyllä harmittaa kun joka aamuinen joulukalenterin avaaminen kohta loppuu. Aamuinen aforismi, tietokysymys tai runo on ollut vallan mukavaa aamun avausta ja lisännyt joulutietämystämme. olemme huomanneet joulun lähentyvän myös omaisten vierailuista. Monilla asukkaillamme on vieraillut kaukaisempiakin sukulaisia ja tuttavia, tuoden ehkä jopa jonkun joulutervehdyksen. Tällä viikolla ei paljon kannata ottaa seuranta verensokeri arvoja, niin monella kun tuo suklaakonvehti rasia on huoneen pöydällä puoliksi syötynä.

Ryhmäkodeissa julistettiin joulurauha asukkaiden ja henkilökunnan yhteisten kahvien merkeissä keskiviikkona. Kauneimmat joululaulut soivat Rekolan seurakunnan järjestämässä tapahtumassa myös  keskiviikkona auditoriossa. Ehkäpä tänään perjantaina vielä voisi leipoa torttuja ja pipareita: )

lucia2Lucia neito kruunattiin Porinapirtillä 15.12. ja samalla se oli vuoden viimeinen Porinan tapahtuma. Toiminta jatkuu 12.1.18  klo 10. Kiitos kuluneesta vuodesta ja hyvää joulun aikaa kaikille!

VIIKKO 52

Manantai 25.12. Joulupäivä 

Tiistai 26.12. Tapaninpäivä 

Keskiviikko 27.12.
klo 10 – 11 Lehdenlukua Mänty- ja Havukodissa
klo 13.30 Tuolijumppa /Istumatanssit Leenakodin Onnissa (Kirsti)
Havukodissa ”yhteisössä tapahtuu” iltapäivällä

Torstai 28.12.
klo 10 – 11 Lehdenlukua Mänty- ja Havukodissa
klo 13 – 15 Leenakodin tasapainorata Virkkulassa (Kirsti ja Kirsi)
Mäntykodissa ”yhteisössä tapahtuu” iltapäivällä

Perjantai 29.12.
klo 10 – 11 Lehdenlukua Mänty- ja Havukodissa
klo 14.15 Ajankohtaista audiovisuaalisesti Leenakodin Helmessä (Kirsti) 

Lauantai 30.12.
klo 10 – 11 Lehdenlukua Mänty- ja Havukodissa
klo 13.30 Leenakodissa hoitajien järjestämää ohjelmaa 

Sunnuntai 31.12. Uudenvuodenaatto

 

 

 

 

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.