Viikko 45

Emme kerinneet hoitoyksiköissämme aloittamaan joka vuotista ”koska sataa ensilumi” kisaa, kun luminen keli ja pakkasilma yllätti. kukapa olisi voinut uskoa, että ensilumi sataisi jo lokakuussa, viime vuonnahan se taisi tulla vasta tammikuussa. No, lähimmäksi arvanneen palkinto (suklaalevy) säästynee vaikka bingo palkinnoksi. Viikon aikana hoitoyksiköissämme on ollut paljon toiminnallisia ryhmiä. Tasapainoradalle tuolijumppaan eikä istumatanssiin tarvinnut paljoa suostutella asukkaita, niin suosittuja nämä ryhmät ovat. Viikon aikana Leenakodissa vieraili Taiwanista opiskelijoita, heidän iloisuus tarttui koko säätiön väkeen ja saimme heiltä paljon uusia asioita mietittäväksi. Alku viikosta Havukodissa leivottiin  iso kasa pullia. Pullan tuoksu levisi koko taloon ja maistiaisia tarjottiin muillekin. Mäntykodissa aloitettiin hyvissä ajoin joulumyyjäisiin valmistelut, Kävyistä tehdyt kartiot ja kranssit valmistuivat asukkaiden käsissä nopeasti. Suunnattoman suurta myyntiä odotamme 8.12 pidettävistä joulumyyjäisistä.

Leenakodissa vietettiin myös odotettua omaisten iltaa keskiviikkona. Suuri kiitos omaisille sekä asukkaidemme tuttaville jotka paikalle pääsivät. Vastaava hoitaja Eeva-Stiina kertoi yhteistyön omaisten kanssa vielä tästäkin lisääntyvän ja oli erittäin iloinen omaisten halusta tehdä yhteistyötä . Loppuviikosta Havukodissa tutkittiin käsiä. Käsistä tehtiin kipsinauhasta kopioita, saimme jopa talouspäällikkömmekin houkuteltua ”käsikuvaan”.
taiteilua

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.